Kahvi on meille jokaiselle tuttu arkipäiväinen vireystilan nostattaja sekä aamujen piristäjä, mutta mitä kaikkea muuta se on? Vuonna 2021 kahvin käytön trendit ulottuvat aina harrastamisesta itsensä ilmaisemiseen, samaan aikaan kun uudenlaisia kahvireseptejä nousee koko ajan pinnalle. Artikkelista löydät uutta inspiraatiota niin valmistustapoihin kuin uusiin kokeilunarvoisiin resepteihin! 

Kahvimaailman trendit kulkeutuvat usein Yhdysvalloista ja Australiasta kohti Eurooppaa. Kahviloiden valikoimat ovat alkaneet monipuolistua, ruokakauppojen kylmien kahvijuomien suosio lisääntyä, sekä sosiaalisessa mediassa kauniiden ja näyttävien kahvikuvien postailu yleistyä. Nykypäivänä sosiaalisen median vaikutuksesta trendit leviävät kahvinystävien keskuudessa nopeammin kuin koskaan ennen. Hyvänä esimerkkinä toimii viime vuoden keväänä Tiktokista viraaliksi noussut Dalgona-kahvi. 

 

Kahvi harrastuksena 

Kahvista ja sen teosta on muodostunut monelle harrastus. Harrastuksen suosio Suomessa kasvaa kasvamistaan ja kahvi ei ole enää vain juoma joka kaadetaan aamuisin nopeasti kurkusta alas piristymisen toivossa, vaan sen sijaan keskitytään kahvista saatavaan nautintoon ja elämykseen. Näin ollen erilaiset kahvivälineet ja papumyllyt eivät enää ole harvinaisuuksia kotikeittiöissä, vaan enemmänkin päivittäisessä käytössä olevia laitteita joiden parissa kahviharrastusta harjoitetaan. Toiset keskittyvät erilaisiin uuttomenetelmiin, toiset reseptiikkaan.  

 

Ekologisuus ja vastuullisuus 

Nykypäivänä ihmiset ovat myös kasvavissa määrin kiinnostuneita kahvin ekologisuudesta. Ihmisiä kiinnostaa kahvin matka aina pavusta kuppiin saakka, sekä kahvin alkuperästä halutaan etsiä tietoa. Kasvavan kiinnostuksen myötä myös kauppojen valikoimat ovat päässeet laajentumaan. Hyllyiltä löytyy entistä enemmän kahvituotteita joissa ollaan selkeästi huomioitu ekologisuus ja vastuullisuus.  

Ekologisen kahvin tuottajan voit tunnistaa paketeista tai valmistajan sivuilta, tarkkaile erityisesti myönnettyjä sertifikaatteja ja pakkausmerkintöjä. Voit kysyä myös kahvisi alkuperästä suoraan paahtimoltasi! 

 

 

kahvitrendit

 

Tekniikoita kahvin valmistamiseen  

Kahvin valmistuksessakin monet eri tyylit ovat nostaneet suosiotaan normaalin kahvinkeittämisen rinnalla. Trendikkäimpiä valmistustapoja ovat esimerkiksi pannukahvi, pressopannu ja käsin suodattaminen! Kiinnitä huomiota oikeaoppiseen valmistustapaan, yleisin virhe pilata hyvä kahvi on yliannostella varmuuden vuoksi pari mitallista lisää. Varmista myös, että käyttämäsi kahvi on optimaalista juuri sinun valmistustavallesi. Tässä muutama suosittu tekniikka kahvin valmistamiseen. 

 

Pannukahvi 

Pannukahvi on kestosuosikki Suomessa ja suosituin kahvinsuodatusmenetelmä, jossa kahvi sekoitetaan pannussa olevan kuuman veden joukkoon ja annetaan uuttua. Pannukahvia voi valmistaa myös ulkoilmassa nuotion ääressä nokipannu tyylillä. Pannukahvissa käytetään karkeaa kahvijauhetta, koska suodatusaika pannussa on pitkä. Vaalea ja keskipaahto toimivat parhaiten perinteisessä pannukahvissa, koska pitkä uuttoaika nostaa tumman paahdon kitkerät maut pintaan. Pannukahvin huono puoli on se, että uutto jatkuu pannussa kokoajan. Siksi valmis kahvi on hyvä kaataa erilliseen termospulloon tai mukiin.  

 

Pressopannu 

Pressopannulla eli French pressillä saadaan uutettua täyteläistä ja aromikasta kahvia luontaisten kahvirasvojen suodattuessa mukaan kahviin. Pressopannun käyttö on alun perin lähtöisin Ranskasta ja sieltä rantautunut ympäri maailmaa. Pressopannukahvi sopii mainiosti esimerkiksi brunsseille! 

Pressopannukahvin täyteläinen maku perustuu kahvin luontaiseen rasvaan, jota ei suodateta pois suodatinpaperin avulla, vaan aromit saavat pyöriä pannussa vapaasti. Pressopannussa on hyvä käyttää juuri sille varta vasten jauhettua kahvia. 

 

Pour over eli käsinsuodatus 

Käsinsuodatus on nimitys erilaisille kahvinsuodatusmenetelmille, kuten Chemex ja Hario V60. Käsin suodattamalla kahvista saadaan täyteläistä ja vahvaa. Kahvin makuun vaikuttavat veden lämpötila, kahvijauheen karkeus, sekoittaminen sekä tyyli millä vesi kaadetaan kahvin päälle. Käsinsuodattamalla kahvin makua pystyy siis itse helposti muunnella. Hyvä puoli on myös se, että kyseisillä menetelmillä on helppo valmistaa vain yksikin kupillinen kahvia.  

Esimerkiksi Hario V60 menetelmällä kahvin valmistamiseen tarvitaan kapeakärkinen kannu, V60 suodatinsuppilon ja lasikannun. Kapeakärkisen kannun avulla veden kaataminen onnistuu mahdollisimman tarkasti. Suodatinpussi huuhdellaan ja asetetaan suodatinsuppiloon kahvijauhetta varten. Kahvijauhe annostellaan suppiloon ja veden kaataminen voidaan aloittaa. Ensiksi kastellaan kahvipeite ja odotetaan 30-45 sekuntia, jotta kahvissa oleva hiilidioksidi poistuu. Sen jälkeen loput vedet kaadetaan pyörivin liikkein suodatinsuodatinsuppiloon ja annetaan kahvin tippua.  

 

 

kahvitrendit

 

Trendikkäimmät kahvireseptit 

Kahvimaailman trendikkäimpien juomien kärjessä koreilevat kylmät kahvijuomat sekä kahvi mocktailit ja cocktailit.  

 

Espresso Tonic 

Espresso Tonic on alkujaan peräisin ruotsalaisesta kahvila-paahtimo Kopista. Kesäinen kupliva kahvijuoma syntyy vahvasta espressosta, tonic vedestä ja jäistä.  

 

Espresso Tonic 

Ainekset: 

2 shottia (50–60 ml) espressoa  

1,5 dl tonic vettä 

1 lime lohko  

Jäätä 

 

  • Valmista tupla espresso ja anna jäähtyä. 
  • Täytä lasi (200 ml) jääpaloilla. 
  • Purista limen mehu jääpalojen päälle.  
  • Kaada lasiin ensin tonic vesi ja sitten varovasti jäähdytetty espresso. 

 

 

Cold Brew 

Cold Brew tarkoittaa kahvia, joka valmistetaan uuttamalla kahvi kylmässä vedessä vähintään kahdeksan tunnin ajan. Uuttamisen lopputuloksena on pehmeä, matalahappoinen ja luontaisen makea kahvi. Valmiin kahvin voi nauttia joko sellaisenaan tai joukkoon voi sekoittaa oman maun mukaan vaikkapa makusiirappia. Oikeanlainen Cold Brew kahvi valmistetaan siis kylmästä vedestäkun taas kahviloista tilattava jääkahvi valmistetaan jäillä viilennetystä kuumasta kahvista.  

 

Cold brew kahvi  

Tarvitset: 

Pressopannu 

110-120 g tummapaahtoista kahvia  

1 l kylmää vettä 

 

  • Mittaa kahvi pressopannuun. 
  • Lisää vesi ja sekoita 
  • Aseta pressopannun kansi paikalleen ja paina mäntää vain muutama sentti alaspäin. 
  • Laita kahvi kylmään uuttumaan vähintään 8 tunniksi. 
  • Paina mäntä alas. 
  • Tarjoile mielesi mukaan 

 

 

Mustikka sooda Cold Brew  

Ainekset: 

1 dl Cold Brew kahvia  

1,5 dl sooda vettä 

2 cl karamelli makusiirappia 

Jäitä 

Puolikas lime 

Mustikoita  

 

  • Murskaa hieman mustikoita lasiin. 
  • Purista puolikas lime mustikoiden päälle ja lisää makusiirappi. 
  • Täytä lasi puoliksi jäillä ja lisää cold brew kahvi ja sooda vesi. 
  • Tarjoile lime siivujen kanssa 

 

 

 

Frappe 

Frappe on Kreikasta lähtöisin oleva jäinen kahvijuoma, jonka valmistaminen on helppoa ja nopeaaKaikki frappeen tulevat ainekset sekoitetaan vain keskenään tehosekoittimessa ja juoma on valmis nautittavaksi. Ilmavan koostumuksen juomaan antavat jäämurska sekä maitovaahto. Juomaa voi myös maustaa oman maun mukaan esimerkiksi vanilja- tai karamellimakusiirapilla. 

 

Frappe 

Ainekset:  

5 kpl jääpaloja  

3 dl cold brew kahvia (tai hieman jäähdytettyä suodatinkahvia)  

2 rkl kondesoitua maitoa 

 

  • Valmista kahvi  
  • Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. 
  • Kaada juoma lasiin ja nauti pillillä. 

 

 

 

Dalgona Kahvi  

Monille netistä tutuksi tullut Dalgona kahvi on ilmava kahvijuoma, jossa yhdistyvät kuohkeaksi vatkattu kahvivaahto sekä raikas maito. Dalgona kahvi sai alkunsa Etelä-Koreassa, josta se viime vuoden kevään aikana levisi sosiaalisen median kautta nopeasti koko maailman tietoisuuteen. Kahvia on kutsuttu myös “karanteenikahviksi”. 

 

Dalgona Kahvi  

Ainekset: 

2 rkl pikakahvijauhetta 

2 rkl sokeria 

2 rkl kiehuvaa vettä 

2-3dl maitoa 

 

  • Mittaa pikakahvijauhe, sokeri ja vesi kulhoon. Vaahdota sähkövatkaimella, kunnes seos on kuohkeaa vaahtoa.  
  • Kaada maito lasiin ja lusikoi pinnalle kahvivaahto. 
  • Voit tarjoilla juoman joko kylmän tai kuuman maidon kanssa.  

 


Закажите кофе по почте

Russian
Russian