Jääkahvit ovat kasvattaneet suosiotaan jo monta kesää myös Suomessa eivätkä suotta, onhan tuo virkistävä ja makea mikstuura hellepäivän pelastus! Herkullisen jääkahvin tekeminen on helppoa ja nopeaa, eikä vaadi välttämättä kylmän kahvin uuttamista tai pikakahvijauhetta. Tässä yksi simppeli resepti, jolla valmistat herkullisen jääkahvin ihan perinteisestä suodatinkahvista!

 

Millainen on jääkahvi?

Jääkahvi on nimensä mukaan kahvijuoma, joka on tarkoitus nauttia kylmänä. Jääkahvia voi valmistaa monella eri tavalla. Yleisesti puhutaan joko Cold Brew -menetelmällä valmistetusta kahvista, jolloin kahvia uutetaan kylmässä vedessä useita tunteja, esimerkiksi yön yli. Menetelmä on rantautunut Suomeen Yhdysvalloista, missä kylmäpuristettua kahvia on nautittu jo useiden vuosien ajan.

Toinen, yksinkertaisempi ja Suomessa enemmän suosiota saanut tapa on viilentää kahvi jääpaloilla. Tällöin kuuma tai viilennetty kahvi kaadetaan jääpaloilla täytettyyn lasiin tai kylmän maidon joukkoon. Jääkahvien maustamisessa suositaan paljon erilaisia makusiirappeja ja niiden avulla saadaankin luotua erinomaisia sekoituksia jokaisen mieltymyksien mukaan.

 

jääpalat

 

Mikä on paras kahvi jääkahvia varten?

Jääkahvin valmistukseen suositellaan keskitummia ja tummia kahveja, jolloin viilennettynäkin saadaan juomasta irti aromeja. Meidän valikoimastamme löytyvät Tummoo ja Tujjuu sopivat erinomaisesti jääkahvin pohjaksi.

 

tummoo ja tujjuu 

 

Kesän kuumin jääkahviresepti:

  1. Valmista kahvi ja anna sen jäähtyä hetki.Paras jääkahvi syntyy keskitummasta tai tummasta paahdosta.
  2. Tee ylisuuria jääpaloja. Jäitä voit valmistaa esimerkiksi muoviastiassa, josta lohkot lasiin sopivia palasia. Täytä lasi täyteen suurilla jääpaloilla.
  3. Kaada valmista kahvia lasiin.Hetken aikaa jäähtynyt kahvi ei sulata jääpaloja turhan nopeasti.
  4. Kaada joukkoon maitoa.Jääkahviin sopii erityisen hyvin kahviin tarkoitetut kaurajuomat.
  5. Kruunaa jääkahvi makusiirapilla ja kermavaahdolla. Jääkahvin tekemisessä, kuten kaikkien kahvijuomien valmistuksessa parasta on uusien reseptien kokeileminen!

 

jääkahvi mustana jääkahvi jääkahvi

 


Tilaa kahvipostia

[[recommendation]]